Kun lapsi joutuu kasvamaan liian aikaisin, se näkyy aikuisuudessa.
Minä sanoitan sen, mitä moni kantaa mutta harva osaa pukea sanoiksi.
Mikä on Lapsena Aikuinen?
Lapsena aikuinen ei ole minulle pelkkä käsite, vaan eletty todellisuus.
Minulla on pitkä huostaanottotausta. Olin huostaanotettuna 7-vuotiaasta 18-vuotiaaksi. Sitä ennen ja sen aikana elin vuosia, jolloin arki oli ravaamista kodin ja sijoituksen välillä.
Kasvoin alkoholistiperheessä, jossa oli väkivaltaa ja turvattomuutta. Lapsuus ei ollut aikaa, jolloin sai olla huoleton, vaan aikaa, jolloin oppi selviytymään. Vastuu, pelko ja epävarmuus tulivat liian aikaisin.
Sijoituksen aikana kohtasin myös raskaita kokemuksia, jotka eivät katoa sillä, että niistä vaietaan. Ne ovat osa historiaani – mutta ne eivät määritä minua tänään. Nämä kokemukset ovat käsiteltyjä, ja puhun niistä aikuisena, etäisyydellä ja ymmärryksen kautta.
Nuoruuteni näkyi oireiluna. Käytin päihteitä, rikkoin rajoja ja olin nuori, jota pidettiin hankalana. Nyt ymmärrän, että kyse ei ollut huonoudesta, vaan selviytymiskeinoista tilanteessa, jossa turvallisia vaihtoehtoja ei ollut.
Tänään elän tasapainoista aikuisuutta. Minulla on perhe, lapset ja oma yritys. Tuon tämän esiin siksi, että nuorten on tärkeää nähdä, ettei pitkä huostaanotto, väkivaltainen lapsuus tai sijoituksen aikaiset kokemukset lukitse elämää yhteen suuntaan.
Jaan näitä kokemuksia ja niistä syntynyttä ymmärrystä Instagram-tilillä lapsenaaikuinen. En avatakseni haavoja, vaan sanoittaakseni sitä, mistä moni vaikenee. Tavoitteeni on lisätä ymmärrystä lapsena aikuisuudesta, purkaa häpeää ja näyttää, että vaikeistakin lähtökohdista voi rakentua ehjä, merkityksellinen elämä.
Puhujana yhdistän eletyn kokemuksen ja aikuisen näkökulman. Työni ei ole terapiaa eikä selviytymistarinan esittämistä, vaan kokemustiedon sanoittamista tavalla, joka auttaa nuoria ja työntekijöitä ymmärtämään toisiaan paremmin.
Mitä puhujakeikoiltani voi odottaa?
Puhujakäyntien sisältö rakentuu käsitellyistä kokemuksista, aikuisen näkökulmasta ja tarpeeksi pitkästä etäisyydestä omaan sosiaalihuolto aikaani.
Tämä näkyy suoraan siinä, millaisia kokonaisuuksia tarjoan ja miten ne toteutetaan.
Nuorille suunnatut puheenvuorot ja työpajat eivät perustu tarinankerrontaan tai kokemusten jakamiseen itsessään, vaan siihen, että nuori saa sanoja omalle kokemukselleen. Käynneillä puretaan sitä, miksi käyttäytyminen, oireilu ja päihteet ovat usein selviytymiskeinoja – ei ominaisuus tai vika. Tämä vaatii turvallisen rakenteen, selkeät rajat ja kyvyn kohdata nuoria ilman leimaamista tai romantisointia.
Työntekijöille suunnatuissa kokonaisuuksissa sisältö painottuu siihen, miltä sosiaalitoimi ja järjestelmä näyttäytyvät nuoren näkökulmasta. Kokemukseni pohjalta avaan, miksi nuori voi kokea päätökset henkilökohtaisina tai tahallisina, ja miten tämä vaikuttaa luottamukseen ja yhteistyöhön. Näkökulma ei ole syyllistävä, vaan ymmärrystä lisäävä, ja sen tarkoitus on tukea työntekijöiden ammatillista työtä.
Yhdistetyissä käynneissä ja työpajoissa nämä näkökulmat tuodaan samaan tilaan. Nuorten kokemuksia sanoitetaan ryhmätasolla, ja samalla avataan päätöksenteon reunaehtoja ja toimintalogiikkaa nuorelle ymmärrettävällä tavalla. Tämä vaatii aikaa, ohjausta ja kykyä hallita ryhmädynamiikkaa niin, ettei vastakkainasettelu vahvistu vaan purkautuu.
Työpajojen hinnoittelussa näkyy erityisesti se, että sisältö on osallistavaa ja konkreettista. Kirjoitustehtävät, yhteinen purku ja ohjattu keskustelu vaativat enemmän valmistelua, pidemmän keston ja vastuuta siitä, että osallistujat eivät jää käsiteltyjen teemojen kanssa yksin.
Työpajat eivät ole terapiaa, vaan ohjattuja ja rajattuja kokonaisuuksia,
joissa nuorille luodaan turvallinen tila sanoittaa omia kokemuksiaan
muiden nuorten läsnä ollessa.
Vertaisuuden kokemus syntyy kuulluksi tulemisesta ja yhteisestä ymmärryksestä,
ei hoidollisesta työskentelystä.
Hinnoittelu heijastaa näitä kokonaisuuksia:
– käsiteltyä kokemusta
– huolellisesti rakennettua sisältöä
– eettistä ja turvallista toteutusta
– vuorovaikutusta, joka vaatii läsnäoloa ja osaamista
Tavoitteena ei ole tuottaa mahdollisimman monta käyntiä, vaan varmistaa, että jokainen puhujakäynti on sisällöllisesti perusteltu, osallistujille hyödyllinen ja tilaajalle kestävä investointi.
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador