Lapsena aikuinen -tilillä Instagramissa olen jakanut pieniä paloja elämästäni ja niistä kokemuksista, jotka kulkevat mukanani edelleen. Ne ovat usein lyhyitä tekstejä – välähdyksiä hetkistä, muistoista ja oivalluksista.
Tämä blogi on paikka, jossa samoja teemoja voidaan avata hieman syvemmin.
Instagramissa tekstit jäävät väistämättä lyhyiksi. Siellä kerrotaan usein vain yksi hetki, yksi muisto tai yksi ajatus kerrallaan. Todellisuudessa niiden taustalla on paljon enemmän: pidempiä tapahtumaketjuja, tunteita, ristiriitoja ja asioita, jotka ymmärtää vasta aikuisena.
Tässä blogissa avaan näitä kokemuksia hieman laajemmin.
Blogikirjoitukset perustuvat omiin kokemuksiini sijaishuollosta. Olin huostaanotettuna seitsemänvuotiaasta täysi-ikäisyyteen asti, ja elämä kulki pitkään kodin ja sijoituspaikan välillä. Nämä tekstit kertovat siitä ajasta – siitä, miltä maailma näytti lapsen ja nuoren näkökulmasta silloin, ja miltä se näyttää nyt aikuisena.
Tarkoituksena ei ole kirjoittaa sensaatioita tai syyttää ketään. En kirjoita yksittäisistä ihmisistä, enkä pyri avaamaan kenenkään henkilökohtaisia asioita. Kirjoitan kokemuksista, ilmiöistä ja siitä, millaista on kasvaa tilanteessa, jossa lapsi joutuu ottamaan vastuuta liian aikaisin.
Moni sijoitettu lapsi oppii selviytymään tavalla, joka ulospäin näyttää vaikealta käytökseltä. Aikuisena ymmärrän, että kyse oli usein yrityksestä selvitä tilanteesta, jossa turvallisia vaihtoehtoja ei ollut. Silloin ei vielä ollut sanoja kokemuksille – oli vain reaktioita.
Tämän blogin tarkoitus on antaa niille kokemuksille sanoja.
Osa kirjoituksista tulee olemaan suorempia kertomuksia tapahtumista. Osa taas pohdintaa siitä, mitä ne kokemukset ovat tarkoittaneet myöhemmin elämässä. Välillä kirjoitan myös siitä, miltä sijaishuolto tai palvelujärjestelmä voi näyttäytyä lapsen näkökulmasta.
Kaikki tekstit perustuvat omaan sijoitukseeni ja omaan kokemukseeni. Ne eivät ole tutkimusta eivätkä yleispätevä kuvaus kaikkien sijoitettujen lasten elämästä. Jokainen tarina on erilainen.
Silti kokemuksissa on usein jotain yhteistä.
Tunnetta siitä, että joutuu kasvamaan liian aikaisin.
Tunnetta siitä, että kantaa asioita yksin.
Ja myöhemmin aikuisena sitä hetkeä, kun alkaa ymmärtää omaa tarinaansa uudella tavalla.
Jos Instagramissa tekstit ovat välähdyksiä, tämä blogi on paikka pysähtyä niiden äärelle hieman pidemmäksi aikaa.
Ja ehkä samalla antaa sanoja myös sellaisille kokemuksille, joita moni kantaa mukanaan – mutta joista harvoin puhutaan ääneen.